Turnaushistoria2010 VANL VANL-99 POJAT JAETULLE VIIDENNELLE SIJALLE ÅLANDIA CUPISSA VANL osallistui Ålandia Cupiin Maarianhaminassa 19-24.6 2010. Turnaus on suurin 11 vuotiaille järjestettävä turnaus Suomessa. Poikien sarjassa oli mukana 79 joukkuetta. Poikajoukkueet oli jaettu 8 alkulohkoon, joissa joukkueet pelasivat yksinkertaisen sarjan. Jokaisesta lohkosta pääsi jatkoon vain 2 parasta. Vanl pelasi lohkossa G jossa oli mukana 9 joukkuetta. Vanl eteni lohkostaan jatkoon voittaen kaikki muut paitsi lohkovoittajan Hifk:in. Vanlin maalisuhde oli +13 ja maaleja joukkueen verkkoon tehtiin vain kolme näissä kahdeksassa ottelussa. Kaikkien lohkojen 2 parasta eli 16 joukkuetta pelasivat sijoituspelit pudotuspeliperiaatteella. Keskiviikkoaamulla Vanl kohtasi vanhan kilpakumppaninsa Ilveksen. Pelissä molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja ottelussa mentiin jatkoajalle 0-0 tuloksessa.Jatkoajalla Vanl onnistui tekemään ratkaisevan 1-0 maalin. Täten joukkue eteni 8 parhaan joukkoon karsimaan paikasta mitaliotteluihin. Seuraavassa ottelussa vastassa oli FC Kontu. Jälleen varsinaisen peliajan jälkeen ottelu oli tasan 1-1 ja jatkettiin jatkoajalle. Kontu onnistui jatkoajan lopulla yllättämään Vanlin tarkalla kaukolaukauksella. Vanl hävisi luvuin 2-1 ja sijoittui turnauksessa sijoille 5-8. TPV Ajax voitti turnauksen. Hopealla oli Pallo-Iirot Raumalta ja pronsilla Tuusulan palloseura. Vanlissa pelasivat maalivahteina loistavasti monta 0 peliä torjuneet Veeti Lahtinen ja Roope Jokela. Vastustajille lähes mahdoton ohitettava oli Vanlin puolustuslinja, jossa pelasivat Antti Uusikartano, Vikke Vuorio, Niklas Savijoki, Joni Numminen ja Sami Lehtelä. Keskikentällä uurastivat Olli Maansaari, Simo Mäkinen, Jesse Mäkelä, Otto Harju ja Sakari Tamminen. Kärjessä taistelivat Miska Olander, Justus Kunnas, Joona Lehtinen, Oskari Räsänen ja Roni Hällilä. Kärkipelaajista Miska Olander ylsi huimiin tehopisteisiin 4+4 ja Justus Kunnas tehoihin 3+6. Vanlin tsempparipelaajiksi kannatusjoukot valitsivat Niklas Savijoen ja Olli Maansaaren. Koko joukkue pelasi hienosti ja lukuisa määrä voitoiksi käännettyjä tasaisia otteluita todistaa joukkueen taistelutahdon olevan loistava.
VANL Seitsemänneksi Cumulus turnauksessa Hämeenlinnassa 22.-23.5. 2010 Vuotta vanhempien poikien D12 sarjassa 9vs.9 peliä harjoitellut Vanl pelasi hyvin. Turnauksessa oli mukana 16 joukkuetta, jotka oli jaettu 4 alkulohkoon. Alkusarjassa Vanl kärsi tappion Joki:lle (0-5), voitti EBK:n ( 2-1) ja TKT:n (6-4). Vanl sijoittui lohkossaan toiseksi ja eteni taistelemaan sijoista 1-8. Sijoitusotteluissa vastukset kovenivat ja hyvästä peliesityksestä huolimatta Vanl joutui toteamaan HJS:n (0-3) ja Futuran (0-5) paremmakseen. Vanl päätyi näin ollen kamppailemaan sijoista 7-8. Ratkaisuottelussa tuli vastaan Kellokosken Kela. Vanl voitti ottelun vakuuttavasti 2-0 ja sijoittui seitsemänneksi. Vanlin tsempparipelaajana palkittiin maalivahti Veeti Lahtinen ja nälkäisimpänä pelaajana joukkueen pistepörssin voittanut Justus Kunnas.
VANL hioi peliään tasaisessa harjoituspeliturnauksessa Ulvilassa 24.4.2010 Vanl vieraili FC Ulvilan kotikentällä 24.4. Osallistuneet joukkueet hioivat kuntoon 9vs 9 pelitapaa - otteluissa peliaika oli myös pitkä 2*25min. Harjoituspeliturnauksessa Vanl kohtasi ensin isäntäseuran FC ulvilan. Ulvila voitti tasaisen ottelun luvuin 2-3. Seuraavassa ottelussa Vanl kohtasi vuotta vanhempien sarjoissa hyvin menestyneen Porilaisen MUSA 98:n. Ottelun alussa Vanlin puolustus oli lujilla, mutta ottelun loppupuolella ote alkoi siirtyä Vanlille. Lopputulos kuitenkin 1-3 Musalle. Kolmannessa ottelussaan Vanl kohtasi Salpan Salosta. Salpa oli aiemmin voittanut Ulvilan luvuin 4-0 ja pelannut tasan Musaa vastaan. Tasaisessa ottelussa molemmilla oli tilanteita vaikka ratkaisua saatiin odottaa ottelun viime minuuteille asti. Justus Kunnas ampui Vanlille tuomitun rankkarin varmasti verkkoon ja Vanl voitti 1-0. Kärkipaikalla pelanneen Justukselle taas huimat tehot 4+0. Maaleja olivat järjestelemässä Olli Maansaari 0+3, Miska Olander 0+1 ja Joni Numminen 0+1. Koko joukkue pelasi hyvin. Maalivahdit Roope Jokela ja Veeti Lahtinen torjuivat varmasti. Puolustuslinjassa Antti uusikartano,Otto Harju, Vikke Vuorio, Sami Lehtelä ja Niklas Savijoki pelasivat luotettavasti. Keskikentällä urakoivat Miska Olander, Simo Mäkinen, Roni Hällilä, Joni Numminen, Olli Maansaari ja Jesse Mäkelä ja kärjessä Justus Kunnas, Oskari räsänen ja Joona Lehtinen. VANL pronssille Nappulaliigan kevätturnauksessa 17.4.2010 Saharassa pelattuun kevätturnaukseen osallistui 8 ikäluokan joukkuetta. Vanl kohtasi avausottelussaan taitavan Kylf:in Kirkkonummelta. Kylf voitti ottelun luvuin 1-3 ja eteni lopulta pelkillä voitoilla aina turnausvoittoon asti. Tappion kärsinyt Vanl ei saanut peliään käyntiin vielä seuraavassakaan ottelussa ja hävisi Kopselle luvuin 0-1. Kolmannessa alkusarjan pelissä nähtiin jo tuttu taisteleva joukkue. Vanl nousi Rinsiä vastaan 0-1 tappioasemasta 2-1 voittoon. Miska Olanderin ottelun viime hetkellä tekemä voittomaali oli tärkeä sillä Vanl eteni maalieron turvin pronssiotteluun. Pronssiottelussa Vanl pelasi taitavasti ja voitti HJS:n 2-0. Vanlin tsempparipelaajana palkittiin Sami Lehtelä ja joukkueen maalikuningas oli Justus Kunnas, joka teki turnauksessa 4 maalia. VANL viidenneksi Ilveksen pääsiäisturnauksessa 4.-5.4. Pirkkahallissa pelattuun pääsiäisturnaukseen osallistui 10 ikäryhmän joukkuetta. Joukkueet oli jaettu kahteen alkulohkoon. Vanl aloitti lohkonsa sunnuntaina kahdella niukalla voitolla. Ensin kaatui NOPS (2-1) ja seuraavaksi TPV Twente (4-3). Maanataina Vanl kohtasi Ilves Täplät joukkueen. Ottelu oli puoliaikaan asti tasainen (1-1) mutta toisella puoliajalla Ilves onnistui tekamään maaleja ja Vanlin selkäranka katkesi (1-8). Ilves eteni lohkosta loppuotteluun ja voitti turnauksen. Lohkonsa viimeisessä ottelussa Vanl kohtasi Turun nappulaliigan joukkueen TUNL FC. Pelissä ratkaistiin paikka pronssiottelussa. Joukkueet olivat tasapisteissä ennen ottelua, mutta Vanlille olisi riittänyt vain voitto heikomman maalisuhteen vuoksi. Peli oli Vanlin hallinnassa mutta maalinteko ei lukuisista paikoista huolimatta onnistunut. Tunl eteni pronssiotteluun luvuin (0-1). Sijoituspelissä vastaan tuli TUNL:in toinen joukkue TUNL AC. Vanl voitti ottelun hienolla esityksellä luvuin (4-2) Vanlille Hopeaa Nappulaliigan halliturnauksessa Vanl eteni nappulaliigan halliturnauksen loppuotteluun voittamalla oman alkulohkonsa. Vanl kaatoi Nopsin maalein 1-0, FC Kontun joukkue voitti maalein 7-1 ja FC Ulvilan maalein 3-2. Loppuottelussa Vanl kohtasi Turun Nappulaliigan . Nopeatempoinen, mallikasta syöttöpeliä ja loppuun asti taistelua sisältänyt loppuottelu ratkesi viime sekunneilla numeroihin 2-1. Valkeakosken Nappulaliigalle hopeaa hyvän turnausesityksen jälkeen. VaNL tsempparipelaajana palkittiin Otto Harju.
2009 VANA VANA SEITSEMÄS AULANKO CUPISSA 29-30.8 Aulanko Cupiin Hämeenlinnassa osallistui 16 ikäluokan joukkuetta. Vana sijoittui omassa alkulohkossaan toiseksi ja eteni jatkopeleihin. Sijoitusottelussa vastaan tulleet Ilveksen ryhmät kuitenkin voittivat Vanan. Vana voitti sijoista 7-8 käydyssä ottelussa Pepon lappeenrannasta . HJK voitti turnauksen ja Ilves sijoittui toiseksi VANA NELJÄNNEKSI HAKAN 75 V JUHLATURNAUKSESSA 15-16.8 Vana pelasi hienosti vuotta vanhempien turnauksessa Valkeakoskella. Turnaukseen osasllistui 10 joukkuetta. Oman alkulohkonsa toiselta sijata Vana eteni aina pronssiotteluun asti tehtaan kentälle. Vanalle tuli tutuksi myös 9vs 9 pelitapa. VANALLE HOPEAA ITÄMERI CUPISTA HANGOSTA 31-7-2.8 Loistavalla pelillä alkulohkansa voittanut Vana eteni turnauksen finaaliin asti. Finaali päättyi tasan ja turnausvoitto ratkesi VJS:lle rangaistuspotkukilpailussa. Turnaukseen osallistui 21 joukkuetta. Vana pelasi myös ensimmäisen kansainvälisen ottelunsa jossa kaatui FC Levadia Virosta. VANA VOITTI TERVAKOSKEN PADON PUUHAMAATURNAUKSEN Vana voitti Tervakosken padon järjestämän puuhamaaturnauksen 13-14.6. Vana voitti turnauksen kaikki 6 otteluaan murskaavalla maalierolla 27-4. Turnaukseen osallistui 20 ikäluokan joukkuetta eri puolilta Suomea. VANA HOPEALLE FC KANGASALAN LÖYTÖTEX CUPISSA VANA PRONSSILLE NAPPULALIIGAN KEVÄTTURNAUKSESSA VANA VIIDES NAPPULALIIGAN HALLITURNAUKSESSA
|